Ikkunoita tiivistäissäni kävin läpi seuraavat työvaihteen:
Otin ikkunan pois paikoiltaan saranoineen päivineen, otin vanhat tiivisteen pois, puhdistin ikkunan reunat, mittasin uuden tiivisteet ja laitoin ne paikoilleen.
torstai 12. helmikuuta 2015
maanantai 2. helmikuuta 2015
Blogi työskentelyn itse arviointi
Blogi työskentelyn itse arviointi
Helppoa blogin kirjoittamisessa on ollut se, että on saannut laittaa kuvia ja omaa tietoa autismin kokemusasiantuntijana ja kokemuskouluttajana aspergeristä ja opiskelijana kiinteistönhoidon työssäoppimisjaksolta. Viimeisin blogi tekstini oli 1.2.2015 jolloin laitoin autismintalvipäivistä asperger blogiin puheeni jonka pidin kyseisillä päivillä. Kirjoitan aika paljon runoja ja lauluja joten olen tottunut kirjoittamaan ja osaan ottaa hyviä valokuvia työväenopiston valokuvauskurssin käyneennä ja kaksi valokuvanäyttelyä pitäneenä.
Vaikka kirjoittaminen ja valokuvien ottaminen on minulle ennestään monen vuoden takaa itsestään selvyys niin blogin kirjoittamisessa vaikeata on ollut säännöllisyys. En heti muistanut alkaa kirjoittamaan blogiani ja sain siitä muistutus palautetta, mutta viimehetkellä muistin aloittaa blogin tekemisen. :)
Tätä blogia tehdessäni olen oppinut työ ja vapaa-ajan/mielenkiinnonkohetiden tärkeiden tietojen muistiin laittamista.
Olen oppinut kuvien laittamista blogiin. :)
Tästä voi olla hyötyä minulle työpaikallani, autismiin liittyvissä edustustehtävissäni, tarvittaessa politiikka asioissa (jossa olen myös mukana), laulu esityksiin liittyvässä kappale sanasto blogissa, avoimessa yliopistossa johon menen ensi syksynä ym...
sunnuntai 18. tammikuuta 2015
Työharjoittelu tehtävät 14.-16.1.2015
Kuva 1. Liukkaat hiekoittamattomat rappuset
luiska
Kuva 4 Hiekoitettu luiska.
LUMITYÖ
Kuva 1. Lunta on liian paljon
Kuvat 2. ja 3. Lumet on otettu lumilapion avulla
sunnuntai 11. tammikuuta 2015
Tilaa:
Kommentit (Atom)